Ehdokas esittelyssä

109 | Vuorinen Jarno, yrittäjä, kauppatieteen maisteri

Hyvä kuntalainen,

 

Vaikka keskustelu usein siltä vaikuttaakin, ei kevään kuntavaaleissa äänestetä polttoaineen hinnoista.

Tulevissa vaaleissa ei liioin äänestetä luottamusta tai epäluottamusta Suomen hallitukselle. Täällä Keminmaassa emme myöskään äänestä Helsingin pormestarista.

 

Näissä vaaleissa äänestämme keminmaalaisten koululaisten ja opiskelijoiden terveistä ja turvallisista oppimisympäristöistä. Äänestämme maltillisten luokkakokojen säilyttämisestä ja laadukkaan opetuksen tarjoamisesta kotikunnassamme.

 

Äänestämme asianmukaisen opetuksen ja avun järjestämisestä myös heille, joille koulunkäynnissä on erityisiä haasteita. Äänestämme koulurauhan puolesta, kiusaamista ja väkivaltaa vastaan.

 

Äänestämme riittävistä ja laadukkaista varhaiskasvatuksen resursseista, olivat ne tuotettu päiväkoideissa tai perhepäivähoitajilla, kunnan tuotantona tai palvelusetelillä yksityiseltä toimijalta. Äänestämme myös ikäihmisten inhimillisen hoidon ja arvokkaan vanhuuden puolesta.

 

Äänestämme, jotta voimme luoda turvaa myös kaikkein heikoimmassa asemassa oleville kuntalaisille.

Tämä on kaikkien meidän yhteinen kuntamme, Keminmaa.

 

 

Luottamushenkilönä tulen jatkossakin toimimaan parhaan kykyni mukaan ja yhteistyötä rakentaen yllä esittämieni asioiden puolesta.

Olen Jarno Vuorinen, 42-vuotias kolmen lapsen isä Pörhölänkankaalta.

Koulutukseltani olen kauppatieteen maisteri, sekä valokuvaaja (VAT) ja parhaillaan viimeistelen erikoisammattitutkinto-opintojani valokuvauksen saralta.

Työllistän itseni yrittäjänä valo- ja videokuvauksen, sekä kv-verkkokaupan parissa. Aiemmasta työhistoriastani löytyy mm. 12 vuotta palveluliiketoiminnan päivittäistoimintojen johtamista myymäläpäällikkönä erikoiskaupan muuttuvassa toimintaympäristössä, sekä urheilumarkkinointia myyntipäällikön roolissa, mutta myös ajankuvamme raadollisempi todellisuus: työttömyys, sekä pätkätyöläisten arki ovat vuosien saatossa tulleet tutuksi. Lähihoitaja-puolison kautta myös vanhustyön haasteet ja realiteetit ovat tulleet tutuiksi.

 

Olen mukana nyt kolmatta kertaa. Kaksi edellistä kertaa antoivat varavaltuutetun paikan, jonka kautta olen päässyt kuluttamaan valtuuston penkkejä varsin tiuhaan. Tutuksi ovat tulleet myös niin tarkastus- kuin sivistyslautakunta, että ylikunnalliset luottamustoimet vapaan sivistystyön jaoston kautta.


Koulutoimen asiat ovat tulleet tutuksi jo toimiessani aiemmin kuuden vuoden ajan Lassilan koulun vanhempainyhdistyksessä, josta neljä vuotta puheenjohtajana.


Kunnallisen päätöksenteon kiemurat ovatkin jo ehtineet tulla tutuksi ja jatkaisinkin mielelläni töitä keminmaalaisten parhaaksi.

Sivusto © kuvavuorinen.fi / Jarno Vuorinen 2021