Yrittäjä, ekonomi | 46 v

Hyvä kuntalainen,
Vaikka keskustelu saattaa toisinaan siltä vaikuttaakin, ei kevään kuntavaaleissa äänestetä luottamusta tai epäluottamusta Suomen hallitukselle. Täällä Keminmaassa emme myöskään äänestä Helsingin pormestarista. Myös moni asia, joka vielä aiempien vaalien aikaan on kuulunut kunnallisen päätöksenteon alle, päätetään nyt hyvinvointialueella.
Näissä vaaleissa äänestämme keminmaalaisten koululaisten ja opiskelijoiden terveistä ja turvallisista oppimisympäristöistä. Äänestämme maltillisten luokkakokojen säilyttämisestä ja laadukkaan opetuksen tarjoamisesta kotikunnassamme. Äänestämme asianmukaisen opetuksen ja avun järjestämisestä myös heille, joille koulunkäynnissä on erityisiä haasteita. Äänestämme koulurauhan puolesta, kiusaamista ja väkivaltaa vastaan.
Äänestämme näissä vaaleissa riittävistä ja laadukkaista varhaiskasvatuksen resursseista, olivat ne tuotettu päiväkoideissa tai perhepäivähoitajilla, kunnan tuotantona tai palvelusetelillä yksityiseltä toimijalta. Äänestämme myös lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien puolesta.
Äänestämme kuntamme elinvoimaisuuden puolesta. Äänestämme, että täällä on hyvä yrittää ja siten luoda työtä ja toimeentuloa, jotta täällä on hyvä elää myös tulevaisuudessa.
Luottamushenkilönä tulen jatkossakin toimimaan yllä esittämieni asioiden puolesta ja yhteistyötä rakentaen niin oman ryhmäni sisällä, kuin eri poliittisten ryhmien välillä.
Olen Jarno Vuorinen, 46-vuotias kolmen lapsen isä Pörhölänkankaalta.
Koulutukseltani olen ekonomi, jonka lisäksi olen täydentänyt osaamistani töideni lomassa niin yrittäjän, kuin valokuvaajan ammattitutkinnoilla, sekä media-alan erikoisammattitutkinnolla. Työllistän itseni yrittäjänä valo- ja videokuvauksen, sekä kv-verkkokaupan parissa.
Tällä hetkellä toimin valtuutettuna, sekä Keminmaalaisten Parhaaksi -valtuustoryhmän puheenjohtajana, sivistyslautakunnan puheenjohtajana, sekä kunnan elinkeinotyöryhmän puheenjohtajana. Tutuksi ovat tulleet myös tarkastuslautakunta, että ylikunnalliset luottamustoimet Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuuston, sekä Kemin kaupungin alisen, Kivalo-opiston asioista päättävän vapaan sivistystyön jaoston kautta. Muissa luottamustehtävissäni toimin mm. Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjyysvaliokunnan jäsenenä edistämässä yksinyrittäjien asemaa Suomessa.
Minulle on tärkeää, että saan tehdä päätöksiä itsenäisesti ja harkiten sen mukaan, minkä itse koen oikeaksi, ilman ryhmäkuria. Osallistun aktiivisesti, perehdyn asioihin ja tuon näkemykseni avoimesti esiin. Uskon rakentavaan yhteistyöhön, jotta voimme löytää ratkaisuja, jotka yhdistävät eri näkökulmia ja vievät Keminmaata eteenpäin.
Sillä vuoretkin ylitetään yhteistyöllä!