Yo-merkonomi, sosiaalitieteen ylioppilas | 56 v.

Olen 56-vuotis 6 aikuisen lapsen äiti ja 5 lapsenlapsen mummi. Asun avomieheni kanssa Lautiosaaressa ja perheeseeni kuuluu lisäksi 5-vuotias kultainen noutaja Toffe ,joka on perheemme valopilkku. Koulutukseltani olen yo-merkonomi. Valmistuin vuonna 2018 Lapin AMK:sta sosionomiksi suuntaavina lastentarhanopettaja, lapset ja nuoret sosiaalipuoli sekä koulukuraattori. Olen siis sosiaalipuolen moniosaaja. Nyt olen keväällä jatkamassa sosiaalipuolen opintoja yliopistossa tavoitteena valmistua sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakoulun opinnoista sain paljon hyväksilukuja yliopisto-opintojani varten, joten valmistumiseni sosiaalityöntekijäksi kestänee vain reilut kaksi vuotta.
Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 1996 eri toimialoilla ja vuonna 2013 siirryin autokorjaamon yrittäjäksi. Autokorjaamoa pidämme yhdessä avomieheni kanssa. Viimeiset 4 vuotta olen ollut osittaisella sairaseläkkeellä, joten minulle on vapautunut aikaa keskittyä luottamustoimien hoitamiseen täysipäiväisesti. Koekin tärkeäksi olla vaikuttamassa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Koulutukseni antaa hyvät eväät erilaisten luottamustehtävien hoitamiseen.
Olen siis ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu. Olen ollut kunnanhallituksen varajäsenemä ensimmäiset 2 vuotta ja nyt viimeiset 2 vuotta varsinaisena jäsenenä. Kunnanhallituksen edustajana olen ollut lukuisissa työryhmissä. Niistä tärkeimpinä pidän kunnanhallituksen edustajan paikkaa sivistyslautakunnassa, jossa keskitytään varhaiskasvatuksen ja koulutuksen ja sivistyksen asioihin. Näiden asioiden eteenpäin kehittäminen on minulle erityisen tärkeää. Toinen tärkeä asia on kuuluminen Hytety- työryhmään ja siinä alatyöryhmään apset ja nuoret. Nuoret ja lapset ovat kuntamme tulevaisuus, joihin pitää voimakkaammin panostaa tulevalla kaudella.
Olen myös Lapin Liiton valtuutettu ja lapin Liiton tarkastuslautakunnan jäsen sekä poliisiasiain neuvottelukunnan jäsen.
Tulevalla kaudella mikäli tulen valituksi, tavoitteeni on tehdä avointa, läpinäkyvää, suoraselkäistä ja yhteistyökykyistä politiikkaa. Kuntamme päätöksenteko on saatava toimivaksi, jossa suhmuroinneilla ei ole enää sijaa. Kuntalaisten ja kunnan työntekijöiden hyvinvoinnin turvaaminen sekä kuntalaisten kuuleminen tulee olla etusijalla.